Tiedotteet
Ilmoitustaulut
Linkit
Palaute
Lisenssin osto
 Aikuisten ja junioreiden SM-kilpailut ja minien Super Cheer 2010

Jaguaarit menestyksekkäinä Helsingissä

Viime viikonloppuna Helsingissä nähtiin suomalaista huippu-kilpacheerleadingia parhaimmillaan, kun tasavallan parhaat ottivat mittaa toisistaan. Lauantaina kilpailtiin Suomen mestaruuksista aikuisten cheer- ja tanssisarjoissa, ja sunnuntaina puolestaan oli vuorossa junioreiden Suomen mestaruus-kilpailut sekä minien Super Cheer-kilpailut. Jyväskylä olikin hyvin edustettuna; lauantaina Jaguars edusti sekä naisten cheer-sarjassa että sekjoukkueiden sarjassa, ja toinen jyväskyläläisseura, Campuksen Koonto osallistui tanssisarjaan. Campuksen Koonto sijoittui tanssisarjassa neljänneksi.

Sm-karsintakilpailuissa marraskuussa Turussa loistanut Venus jatkoi varmoja otteitaan, ja sijoittui neljänneksi heti kokeneiden EM- ja MM-edustajien taakse. Taakse jäi monia aiemmin kärkisijoille yltänyttä joukkuetta. Venus oli harvoja naisten sarjan joukkueita, joka suoritti kisaohjelmansa täysin virheettömästi. Venuksen lisäksi sarjassa oli vain neljä joukkuetta, jotka suorittivat ohjelmansa puhtaasti. Sarjassa kilpaili yhteensä 14 joukkuetta, joista 8 valittiin marraskuun SMkarsintakilpailuissa ja 6 jotka olivat jo aiemmin lunastaneet paikkansa SM-finaaliin.

Tänä vuonna Suomen mestaruuden naisten cheer-sarjassa vei Golden Spirit Angels, joka lunasti syksyllä pidetyissä ICU-World Cup-karsinnoissa itselleen paikan kevään tuleviin MM-kilpailuihin Floridaan. Toiseksi sijoittui oululainen Northern Lights Diamonds, joka edusti Suomea viime vuoden MM-kilpailuissa. Pronssia sai helsinkiläinen HAC Elite. Sarjassa ensimmäiseksi ja toiseksi sijoittuneet joukkueet saavat oikeuden edustaa Suomea kesällä järjestettävissä cheerleadingin EM-kilpailuissa, jotka järjestetään Helsingissä.

Aikuisten sekajoukkue-sarjaan osallistunut joukkueemme Neptunus sijoittui ohjelmallaan neljänneksi. Vauhdikas ohjelma suoritettiin jälleen asenteella, mutta pienet virheet stunteissa tiputtivat joukkueen mitalisijojen ulkopuolelle. Joukkue sai kuitenkin olla tyytyväinen kovatasoiseen ja varmasti myös kilpailukykyiseen ohjelmaan. Suomen mestaruus meni jo kymmenettä kertaa peräkkäin helsinkiläiselle Funky Team Gorillazille. Toinen sija meni niinikään Helsinkin, HAC X-Raylle. Kolmanneksi tuli viime karsinnoissa debyyttinsä tehnyt Tamperelainen TSC Renegades.

Sunnuntaina kilpailtiin ensin juniori-ikäisten cheer- ja tanssisarjoissa. Tyttöjen cheer-sarjaan Jaguarsista osallistui Jupiter ja Saturnus, jotka molemmat pääsivät SM-finaaliin marraskuun karsintojen kautta. Myös junioreiden sarjassa harva joukkue ylsi täysin puhtaaseen suoriukseen. Saturnus oli yksi neljästä täysin puhtaan ohjelman suorittajista, ja sijoittui sen ansiosta hienosti kuudenneksi. Toinen juniorijoukkueemme Jupiter menetti kokonaispisteistään osan kahden alastulon takia, ja sijoittui vähennyksien johdosta neljänneksitoista.

Sunnuntaina kilpailtiin viikonlopun huipentumaksi minien Super Cheer-kilpailut. Mini-ikäiset eivät vielä kilpaile Suomen mestaruuksista. Seurastamme Super Cheeriin osallistui kaksi joukkuetta, Merkurius ja Pluto. Merkurius teki omalla vuorollaan loistavan ja lähes täydellisen ohjelman, jonka tuomarit palkitsivat yllättäen viidennellä sijalla. Vähennyksiä ei Merkuriukselle tullut. Pluto kilpaili koko kilpailun viimeisenä joukkueena arvotun järjestyksen mukaisesti, ja rankasta päivästä huolimatta tytöt onnistuivat vielä valloittamaan varmasti jokaisen katsojan suloisuudellaan ja energisellä esiintymisellään. Jaguaari-perheen pienimpien ahkera treenaus tuotti joukkueelle loppujen lopuksi 15. sijan. Kilpailuissa Pluto sijoitettiin 16:sta, mutta tarkistettujen pisteiden jälkeen sijoitus nousi yhdellä.

Kisamatka oli kaikilta osa-alueiltaan loistavasti onnistunut, ja varmasti hieno kokemus varsinkin pienimmille ensikertalaisille. Sijoitukset kertoivat vahvasti seuran yleisen tason nousemisesta. Asetelmat uuteen kauteen ovat loistavat, ja valmentajat suunnittelevakin jo uutta kautta innolla.

Jälleen suuri kiitos itse kilpailijoille, joista jokainen saa olla ylpeä omasta suorituksestaan, valmentajille, jotka ylittivät itsensä, huoltajille, jotka olivat korvaamattomia matkan aikana, sekä Viiville, joka piti koko homman kasassa.

Linkkejä kisaesityksiin

Venus 

Neptunus

Jupiter

Saturnus

Merkurius

"Värit ovat voittajien, hopea, musta, valkoinen!" (Pluton kisahuuto)

- Hanna Isosalo

 
 © 2010 Jyväskylä Jaguars ry SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu