Helsingin Jäähallilla järjestettiin 2.-3.2 jo 23:n kerran Cheerleadingin Suomen mestaruuskilpailut hienoissa puitteissa. SM-kilpailujen yhteydessä järjestettiin myös minien omat Super Cheer-kilpailut. Viikonlopun aikana tunnelma oli tuttuun tapaan korkealla eikä katsojistakaan ollut pulaa. Sarjojen taso oli tänäkin vuonna korkea, sillä SM-kilpailuihin pääsi joulukuussa järjestettyjen karsintakilpailujen kautta vain Suomen cheer-joukkueiden parhaimmisto, unohtamatta huimia ja kovatasoisia cheerdance-joukkueita.
SM-kultaa Jaguarseille!
Vasta toista kertaa SM-kilpailuissa kisannut junioreiden sekajoukkue Jaguars Jupiter saavutti mahtavalla suorituksellaan kaulaansa kultaiset mitallit samalla lunastaen edustuspaikan Sloveniassa ensi heinäkuussa järjestettäviin EM-kilpailuihin. Myös jaguaariperheen pienimmät pääsivät näyttämään taitonsa minien Super Cheer-kilpailuissa. Tässä kilpailussa Jaguars Merkurius näytti kyntensä saavuttaen 7. sijan vauhdikkaalla ohjelmallaan. Merkurius toi kotiin tuliaisiksi myös Most Spirited Team-kiertopalkinnon hurjan tsemppinsä ansiosta. Onnea kaikille kisanneille mahtavista suorituksista!
Kiitokset viellä kaikille kilpailijoille, valmentajille, spottereille ja huoltajille loistavasta ja onnistuneesta kisaviikonlopusta!
SM-kilpailujen tulokset: Aikuisten tulokset Junioreiden tulokset Minien Super Cheer-kilpailun tulokset
Takasin etusivulle
|
|